Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja tapaa jolla ilmaista itseäni. En voi sanoa, että olisin kovin taitava, mutta keskinkertainen, itseäni kuitenkaan väheksymättä. Heti, kun opin lukemaan sekä kirjoittamaan, olen kirjoittanut paljon tarinoita alakouluikäisestä lähtien ja yläasteella "kahden sivun essee" ruutupaperilla marginaaliviivoineen usein venähti kolminkertaiseksi. Muistan, kun isäni osti tietokoneen vuonna 1995, niin saatoin tunneiksi syventyä kirjoittamaan novelleja milloin mistäkin aiheesta ja tallensin ne korpulle. Johonkin ne teini-iän sydän verellä vuodatukset ovat vuosien mittaan kadonneet, nyt jälkeenpäin olisi mielenkiintoista nähdä, miten silloin osasin kirjoittaa ja mistä todella kirjoitin.
Olen pitkään pohtinut, että millä tavoin saisin lisää tietoa ja taitoa kirjoittamiseen, en vain ole siihen vastausta löytänyt tai ehkä en ole tarpeeksi kovasti etsinyt. Kunnes tänään ilmestyi sähköpostiin mainos avoimen yliopiston kirjoittajaviikonlopusta jonne olisi mahdollista tällaisen noviisinkin ilmoittautua. Siinähän se ratkaisu olikin ja jos saan muun aikataulun sopimaan, olen siellä helmikuussa kuuntelemassa ja oppimassa uusia eväitä kirjoittamisen taipaleelle. Tuskin maltan edes odottaa, että tuo paikka varmistuu ja sopisi sen lisäksi aikatauluuni. Minulla on vahva usko, että saisin tuolta kurssilta arvokkaat eväät rakastamaani harrastukseen.
Luen kirjoja laidasta laitaan ja silloin, kun siihen on vähänkään aikaa. Tykkään kirjallisuudesta jotka liittyvät erityisesti tosielämään ja silloin tällöin uppoaa myös romaani jos toinenkin. Kirjaa lukiessa arvostan rauhaa ja hiljaisuutta eli yleensä minut löytääkin iltaisin lampun valossa lukemassa sängystä, kun muu perhe on jo unten mailla. Kirjan lukeminen rauhoittaa, siirtää ajatuksia muualle ja yöunikin on levollisempaa, koska kirjan lukemisesta on yksinkertaisesti äärimmäisen helppo vain nukahtaa silmälasit nenällä, kunnes havahdut taittamaan sivun johon jäit ja siirrät kirjan sekä silmälasit yöpöydälle.
Tällä hetkellä luen Paul Kalanithin Henkäys on ilmaa vain kertomusta jossa kirjoittaja kertoo lapsuudestaan, urastaan lääkäriksi, erikoistumisestaan neurokirurgiksi, kunnes sairastuu syöpään ja menehtyy. Vaikka kirjailijan elämä päättyykin aivan liian varhain ja juuri, kun elämä hänen kohdallaan vasta alkaisi, tuo kirja toivoa ja toisenlaista näkökulmaa millaista elämä voi olla ja vaikka se päättyisikin liian aikaisin, ei kirjasta paista katkeruus eikä epätoivo. Suosittelen lämpimästi lukemaan ihan jo kokemuksenkin kannalta, vaikka kirjan aihe ei olisi ensimmäinen vaihtoehto jonka valitsisit luettavaksesi. Kaiken lisäksi Paul Kalanithi oli todella taitava kirjoittamaan ja rakasti sitä, sen aistii mitä enemmän luet kirjaa eteenpäin. Se juurikin kirjoittamisessa on kiehtovaa sen lisäksi, että voit tuoda muille lukijoille sillä iloa, jää jälkipolville sinusta vielä tarinoita, oli ne sitten faktaa tai fiktiota, joka tapauksessa siellä on se persoona takana ja se näkyy sanoissa ja lauseissa jotka eivät koskaan häviä vaikka sinua ei enää olisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti