Niin se joulu vaan tulla tupsahti ja muuton jälkeen koti alkaa näyttää jo kodilta. Kinkku paistuu uunissa ja koira vahtii uunin lähellä jos vaikka jotain hänellekin tipahtaisi. Tuo kultainen kaveri, aina lähellä ja liki kiinni kyljessä, ettei vaan jäisi ilman tuota tuoksuvaa jouluherkkua. Jouluhan ei tule ilman räkätautia, niin mennään tämäkin joulu sitten lasten kanssa räkä kirjaimellisesti poskella ja hyggeillään pieruverkkareissa kotona, tulee se joulu ilman säätöäkin.
Minun jouluhyggeily koostuu hitaista lenkeistä koiran kanssa, käsi suklaarasiassa ja villasukat jalassa sohvan nurkassa. Eikun... korjaan, lapset rallia vetäen tukka putkella ja koira perässä juosten, kuusen heiluessa uhkaavasti, koristeiden lennellessä, telkkari pauhaten lasten piirrettyjä ja leluja lattialla väistellen, ehkä muutama lego jalan alla ja kuusen neulasia siellä täällä ja tuolla. Mutta sitä se on, meidän joulu, siitä nautitaan ja odotetaan uutta vuotta.
Jouluun liittyy paljon odotuksia, ikävää ja surua, mutta ne jotka eivät enää ole kanssamme, ovat he kuitenkin sydämissämme ja muistoissamme. Tänäkin vuonna ikävöin isää, toinen joulu ilma tuota lämmintä hymyä ja karhumaista halausta. Poika kaivoi jostain muuttolaatikon syövereistä joulukortin ja nosti sen pöydälle, huomasin, että se oli isän kirjoittama ja viimeinen joulukortti isältä. Kuvittelin, kuinka isä oli sen kirjoittanut ja taiteillut siihen mäyräkoiran kuvan omalla hulvattomalla tyylillään, kuten aina. Ehkä tulevat joulut eivät enää koskaan tunnu samalta, mutta lapset jouluvilskeellään pitävät liikkeellä ja tuovat omalla tavallaan iloa tähänkin jouluun sekä muut sukulaiset ja ystävät, jotka ovat muistaneet ihanilla joulukorteilla.
Tänä jouluna, kun lapset simahtavat onnellisina lahjonen availun ja leikkimisen jälkeen, otan sen suklaarasian ja käperryn villasukat jalassa ja koira kainalossa sohvan nurkkaan. Jouluhyggeillen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti