Aloitin tämän tunteiden vuoristoradassa viime keväänä, mutta sitten tuli monta muuttujaa ja tämä jäi. Paska leviää tuulettimeen niin sitähän ei voi estää. Maailma muuttuu, elämä muuttuu ja välillä tunnut eläväsi viidakossa jossa villieläimet syövät sinut elävältä ja välillä näet pelkkää hattaraa, mutta jotta elämä ei olisi liian makeaa, pudotetaan sinut alas ja sitten taas nouset sieltä. Näin tiivistetysti kulunut vuosi.
Kotihan on kuin viidakko jossa kolme villieläintä pomppii päälläsi, aamukahvi juodaan kylmänä, mielellään juosten ja puolet kupista on reisillä ja näyttää siltä kuin olisit kussut housuusi, aktiiviranneke näyttää lapsien pukemisen ja autoon sullomisen jälkeen "dynaaminen harjoitus, jatka samaan malliin" ja rillit huurussa pusket päivässä eteenpäin jolle ei näy loppua, se vain jatkuu ja jatkuu, kunnes löydät itsesi kuola poskella nukkumassa sängyssä ja aamulla huomaat herääväsi taas samanlaiseen näytelmään, paitsi, että se ei ole näytelmä, vaan oikeaa elämää josta voisit ansaita joskus Oscarin, niin hyvin käsikirjoitettu se on, juonenkääntein ja sirkusmusiikki tunnarina.
Tai.. sitten peilistä katsoo metrisillä silmäpusseilla ja tukka takussa oleva perisuomalainen ja savolainen mutsi, jonka sen hetkinen ajatus on pannullinen kahvia ja ovi lukossa käyty vessareissu, ilman siellä pyöriviä kaksi- ja nelijalkaisia villieläimiä. Sitäkin voi kutsua lottovoitoksi. Oikeasti elämä on oikein mukavaa, suorastaan surkuhupaisaa. Välillä sitä erehtyy katsomaan facebookin vanhaa kuvavirtaa omasta profiilista ja huomaa, että huh mikä mutsin alku sitä siellä katsookaan, vailla tietämystä mitä tuleman pitää, ruuhkavuosien viidakossa ja oman elämänsä sankarina. Sitähän on helppo suunnitella, että muksut puetaan vaaleanpunaiseen ja siniseen, käydään kerran vuodessa kuukausi kerralla etelän lämmössä ja syödään kerran viikossa piltit nätisti istuen ravintolassa, mutsi näyttää fitnesspirkolta ja noh, isämies näyttää aina hyvältä, tuli mikä tuli. Mutta tosiasiahan on se, että vaikka syöt nuudeleita kotona keittiön pöydän ääressä, makaat iltaisin umpiväsyneenä sohvalla pieruverkkareissa, kaukana seksikkyydestä, mies pelaa pleikkaria, kämppä näyttää kaatopaikalta ja koira kantaa kuraa tassuissa sisälle ja päivän kohokohta on lämmin suihku työpäivän jälkeen, niin elämä on silti ihan hyvää, oikeastaan tosi hyvää. Jos draamaa kaipaa vielä lisää, voi sitä iltaisin hakea vielä Netflixistä tai ihan vaan heittäytymällä marttyyriksi "Miksi kukaan muu ei siivoa täällä, kuin minä!" hirviöksi, vaikka totuushan on se, että minä en ole siivonnut pitkään aikaan, koska a) ei ole pakko, b) ei huvita ja c) se ei kannata. Voi liikkua sohvalta jääkaapille niin, että auraa samalla tietänsä kaikesta rojusta ja siirtyy takaisin lähtöpisteeseen eli sohvalle ja katsoa sitä draamaa jossa on niitä hattaroita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti